Ekspressiivisen taideterapian perusteet 20 op

Ekspressiivisen taideterapian näkökulma taiteisiin sisältyvästä mahdollisuudesta avustaa oppimista, kasvua, eheytymistä ja muutosprosesseja

Aika ja paikka

26.9.2020–23.5.2021 (yht. 8 lähiopetusviikonloppua) Oulu

Kohderyhmä

Ekspressiivisen taideterapian opinnot soveltuvat kaikille ekspressiivisen taideterapian työmuodoista kiinnostuneille, jotka haluavat kehittää itseään ja omaa toimintaansa taiteen mahdollistamin keinoin. Ekspressiivisen taideterapian ideoille pohjaavia sovelluksia ja menetelmiä voidaan hyödyntää erilaisissa toimintaympäristöissä työskentelyn monipuolistamiseksi ja kehittämiseksi. Sen käyttöalueina voidaan mainita esimerkiksi terveys-, sosiaali-, kasvatus- ja kuntoutusalan eri sektorit. Koulutus ei anna pätevyyttä toimia ekspressiiviseen taideterapiaan erikoistuneena ohjaajana tai taideterapeuttina.

Ekspressiivisen taideterapian perusteet 20 op toimii itsenäisenä opintokokonaisuutena ja mahdollisen, myöhemmin järjestettävän ekspressiivisen taideterapian terapeuttikoulutuksen perusjaksona, jonka suorittaminen on terapeuttikoulutukseen hakevalle yksi pääsyvaatimuksista.

Kouluttaja

TK, taideterapeutti, väitöskirjatutkija Laura Katriina Aura

Laura on toiminut Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan kuvataiteen lehtorina ja on tässä työssään pitkään järjestänyt ekspressiivisen taideterapian menetelmäkoulutusta sekä perusopiskelijoille että täydennyskoulutuksen parissa. Hän tekee väitöskirjatyössään fenomenologista tutkimusta ryhmiinsä osallistuneiden opiskelijoiden kokemuksista. Hänelle taide mahdollistaa tiloja yllättyä, löytää itsessä ja ryhmässä olevia voimavaroja ja luovia muutosvoimia ja vaalia myötätuntoista ja rakkaudellista asennetta elämää kohtaan.

Tavoitteet

Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa oman kokemuksensa pohjalta käsityksen monitaiteisesta työskentelystä ja sen merkityksestä henkilökohtaisena prosessina ja ekspressiivisen taideterapian perustana.

Sisältö

Opinnot koostuvat eri ilmaisumuotoja integroivasta, ekspressiivisen taideterapian menetelmiin pohjautuvasta intensiivisestä pienryhmätyöskentelystä lähiopetusjaksoilla ja jaksojen välissä itsenäisesti toteutettavista tehtävistä. Pienryhmätyöskentelyssä tutkitaan oman kokemuksen ja ihmiskäsitykseen liittyvien kysymysten valossa taiteen mahdollisuuksia toimia hyvinvoinnin edistämisessä ja tuoda uusia näkökulmia yksilön ja yhteisön kehittymiselle sekä yksilöiden väliselle kohtaamiselle.

Sisältöalueet:

  • Johdanto ekspressiivisen taideterapian perusteisiin
  • Kuvan elementti ekspressiivisessä taideterapiassa
  • Liikkeen ja tanssin elementti ekspressiivisessä taideterapiassa
  • Äänen ja musiikin elementti ekspressiivisessä taideterapiassa
  • Sanan ja runouden elementti ekspressiivisessä taideterapiassa
  • Draaman elementti ekspressiivisessä taideterapiassa
  • Oman prosessin kokemuksellinen reflektointi

Aikataulu:
Jakso 1   la–su 26.–27.9.2020
Jakso 2   la–su 17.–18.10.2020
Jakso 3   la–su 14.–15.11.2020
Jakso 4   la–su 9.–10.1.2021
Jakso 5   la–su 6.–7.2.2021
Jakso 6   la–su 20.–21.3.2021
Jakso 7   la–su 24.–25.4.2021
Jakso 8   pe–su 21.–23.5.2021

Perjantaina klo 17.00–20.15, lauantaina ja sunnuntaina klo 9.00–16.00

Toteutus:
Osallistuminen lähiopetusjaksoille, päiväkirjan pitäminen, välitehtävien tekeminen ja valittuun kirjallisuuteen perehtyminen ja yhden kirjallisen esseen tekeminen opintojen loppupuolella.

Oheiskirjallisuutta:

  • Atkins, Sally & Eberhart, Herbert 2014. Presence and Process in Expressive Arts Work. At the Edge of Wonder. London and Philadelphia: Jessica Kingsley Publishers.
  • Knill, Paolo, Barba, Helen & Fuchs, Margo N. 1994. Minstrels of Soul. Intermodal Expressive Therapy. Toronto: Palmerston Press.
  • Knill, Paolo, Levine Ellen & Levine Stephen K. 2005. Principles and Practice of Expressive Arts Therapy. Toward a Therapeutic Aesthetics. London and Philadelphia: Jessica Kingsley Publishers.
  • Levine, Stephen K. & Levine, Ellen G. (eds) 1999. Foundations of Expressive Arts Therapy. Theoretical and Clinical Perspectives. London: Jessica Kinsley Publishers.
  • Levine, Stephen K. 2019. Philosophy of Expressive Arts Therapy. Poiesis and the Therapeutic Imagination. London: Jessica Kingsley Publishers.
  • McNiff, Shaun 1986. The Arts and Psychotherapy. Springfield, Illinos: Charles C. Thomas.
  • McNiff, Shaun 1992. Art as medicine. Creating a Therapy of Imagination. Boston/London: Shambhala Publications.

Lisätietoa: koulutussuunnittelija Eija Raatikainen, puh. 044 465 2202, eija.raatikainen@pohjois-pohjanmaa.fi

Hinta

1850 € sisältäen koulutusmateriaalin ja kahvitarjoilut; laskutetaan erissä

Ilmoittautuminen

4.9. mennessä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Oulun toimipaikkaan täyttämällä ilmoittautumislomake (linkki alla) sekä lähettämällä vapaamuotoinen hakemus Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Oulun toimipaikkaan (PL 2437, 90014 Oulun yliopisto tai sähköpostitse eija.raatikainen@pohjois-pohjanmaa.fi)

Koulutus toteutuu, kolme paikkaa vapaana (tilanne 21.9.)!

Kerro hakemuksessasi

  • miksi olet hakeutumassa opintoihin
  • mitkä aiemmat opinnot voisivat tukea sinua näissä opinnoissa ja / tai joita ekspressiivisen taideterapian perusopinnot voisivat täydentää.

Koulutukseen otetaan 14 opiskelijaa. Paikat varataan soveltuville hakijoille ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta laskutetaan puolet kurssimaksusta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan tai peruminen/keskeyttäminen tehdään koulutuksen alkamisen jälkeen, laskutetaan koko kurssimaksu. Peruutus tulee tehdä aina kirjallisesti. Kurssimaksut ovat ulosottokelpoisia (L 632/1998, 24 §). Kesäyliopisto ei palauta maksuja.

Taiteen keinoin

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa on parhaillaan menossa kolmas Ekspressiivisen taideterapian perusteet 20 op -opintokokonaisuus. Opiskelijapalautteita valmistuneilta ryhmiltä:

"Oli uskomattoman ihana koulutus ja hämmentävä siltä osin, että myös kouluttaja laittaa itsensä täysin likoon. Olet ihana ihminen ja saat jokaisesta meistä esiin sen parhaan minän, aidon minän. Opetat tavalla, joka ei jätä kylmäksi; tavalla joka koskettaa ja jää lähtemättömästi mieleen"

"Ihana Laura. Mikä viisaus sinulla on. Miten ihmeellisiin paikkoihin olet meitä johdattanut! Tämä koulutus on ollut kuin keidas arjen ja tämän hullun maailman keskellä. Kiitollisena tästä mahdollisuudesta. Tämä on ravinnut sieluani ja henkeäni."


Ekspressiivinen taideterapia perustuu niihin taiteessa itsessään oleviin tekijöihin, jotka voivat toimia ihmisen hyvinvoinnin ja kasvun tukena. Taiteen alkuperän ajatellaan perustuvan ei niinkään järkeen vaan leikkiin. Luopuminen vaatimuksista ja uskallus kokeilla voi antaa mahdollisuuden kohdata uusia ja yllättäviä asioita; nähdä elämää uusista näkökulmista.

Vaikka taideterapia on käsitteenä ihmiskunnan historiassa uusi, on taide aina kuulunut oleellisena osana ihmisen elämään, hänen tapaansa olla ja käsitellä kokemuksiaan ja eheytyä taiteen avulla. Ihmiset ovat musisoineet, tanssineet, tehneet kuvia ja ilmaisseet hengellisyyttään pyhien objektien muodossa.

Ensimmäinen ekspressiivisen taideterapian koulutusohjelma perustettiin 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa Lesley Collegeen (nyk. Lesley University). Se poikkesi tuolloin taustafilosofialtaan muista, lähinnä tiettyyn ilmaisumuotoon erikoistuneista taideterapioista (kuten esim. kirjallisuus-, kuvataide- tai tanssiterapia). Ekspressiivinen taideterapia on monitaiteinen työskentelymuoto, jossa kaikki ilmaisun elementit (kuva, sana, ääni ja liike) ja niille perustuvat taidemuodot ovat käytössä. Eri taidemuotoja yhdistävinä tekijöinä ovat mielikuvat ja mielikuvitus sekä taiteen perusta kehollisessa kokemuksessa. Työskentelyssä mielikuva voi ottaa kulkuvälineekseen milloin runon, toisinaan taas musiikin tai maalauksen ja liikkua ilmaisumuotojen välillä.
Taiteen keinoin on mahdollisuus löytää kieli sellaisille kokemuksille, joita sanat ja selitykset eivät tavoita. Parhaimmillaan taide voi murtaa tiensä jonkin tekijälleen toden ja rehellisen äärelle. Jos kyse on esimerkiksi kärsimystä aiheuttavasta tekijästä, sitä voi alkaa käsitellä vasta kun se tulee kohdatuksi.

Ekspressiivinen taideterapia lähtee jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudesta ja kunnioittaa sekä tarvetta että oikeutta tulla kuulluksi ja nähdyksi sellaisena kuin on. Tavoitteena on myös antaa tilaa vielä käyttämättömille voimavaroille ja kehollisuuden huomioivalle kokonaisvaltaiselle kokemiselle. Puutteiden sijaan keskitytään mahdollisuuksiin ja jokaisen kykyyn käyttää luovuuttaan ja kommunikoida sen avulla

Ekspressiivisen taideterapian koulutus on tänä päivänä levinnyt moniin maihin ja maanosiin ja on kansainvälisesti verkostoitunut. Sveitsissä sijaitseva European Graduate School (EGS) tarjoaa alan loppututkintoon tähtääviä opintoja maisterin ja tohtorin koulutusohjelmissa. Ks. myös: www.inartes.fi, http://www.nikut.no, http://steenlykke.dk/wp/, www.tamalpa.org, www.tamalpa-uk.org. Ekpressiivisen taideterapian kirjallisuutta julkaiseva kustantaja: Jessica Kinsley Publisher, www.jkp.com

 

Kuvagalleria

ekspressiivinen_taideterapia_3_muokattu_600.jpg
ekspressiivinen_taideterapia_kynttila_muokattu_600.jpg
ekspressiivinen_taideterapia_kivet2_muokattu_600.jpg