Ottolapset, isyydet ja poissaolevat perilliset kuolinpesässä

1920-luvulta nykypäivään Suomessa on ollut voimassa kolme erilaista ottolapsilakia, kaksi isyyslakia, yksi äitiyslaki ja uusimpana vanhemmuuslaki. Lisäksi perillisasemaan saattoi vanhempinakin aikoina päästä miehen vapaaehtoisen tunnustamisen kautta ja kihlalapsena. Toisaalta avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista vuonna 1922 annetun lain mukaan määrätty tai sovittu elatusvelvollisuus ei tuottanut lapselle perillisasemaa isänsä jälkeen.

Kun kuolinpesät ovat usein pitkään jakamatta, perillisasemaan liittyviä kysymyksiä saatetaan joutua ratkaisemaan monien, ehkä hyvin vanhojenkin lakien ja voimaantulosäännöstöjen pohjalta. Lisäksi vuoden 2015 isyyslain myötä tilanne muuttui sikäli, että nykyään lapsella on mahdollisuus perintöoikeuden mukanaan tuovan isyyden vahvistamiseen syntymävuodestaan riippumatta ja myös siinä tapauksessa, että mies on kuollut. Äitiys on ollut erikseen säännelty vuodesta 2018 lähtien.

Tämän hetken kuolinpesissä oman kasvavan ongelmakenttänsä muodostavat ns. poissaolevat perilliset. Ulkomaille suuntautunut siirtolaisuus ja nykyään myös lisääntynyt maahanmuutto tuottavat enenevässä määrin tilanteita, joissa vainajalla on tietymättömissä ulkomailla oleskelevia perillisiä tai on ylipäätään epäselvää, jättikö vainaja perillisiä, kun sukuselvitystä ei ulkomailta saada. Nämäkin pesät on kuitenkin lain mukaisessa järjestyksessä selvitettävä ja jaettava.