Uusinta tietoa surusta ja suruhäiriöistä – ymmärtäminen, tuki ja hoito

Aika ja paikka

Ti 14.5.24 klo 9.00–16.00 webinaari

Kohderyhmä

Surevia työssään kohtaavat ja hoitavat ammattihenkilöt

Kouluttaja

Psykologi, kouluttajapsykoterapeutti (traumapsykoterapia) Soili Poijula

Tavoitteet

Ammatillinen turvallisuus ja pätevyys surevien kohtaamisessa, parantumisen tukemisessa ja suruhäiriöiden hoidossa

Sisältö

Ammattiauttajilla on nykyisin aikaisempaa parempi mahdollisuus hyödyntää tutkittua tietoa työssään. Tiedetään, että reaktiot läheisen ihmisen menetykseen ovat hyvin yksilölliset eikä suru etene vaihemallien tai surutehtävien mukaan. Suurin osa surevista reagoi läheisen menetykseen lievästi tai kohtalaisesti ja sopeutuu menetykseen luonnollisesti. Yli 20 vuosikymmenen ajan mielekkääksi teoreettiseksi perustaksi surevien kohtaamisessa on osoittautunut ns. surun kaksoisprosessimalli. Akuutin surun tuska muuttuu integroituneeksi suruksi, katkeransuloiseksi kaipaukseksi vaistonvaraisen parantumisen, tunteiden säätelyn, selviytymiskeinojen ja muistiin liittyvien oppimisprosessien avulla. Suru on aktiivinen prosessi, joka on henkilökohtainen ja luonnostaan sosiaalinen. Yksilö suree suruaan ihmissuhteissa, joissa elää: parisuhteessa, perheessä, lähiyhteisössä. Yhtä lailla kuin yksilöt myös perheet käsittelevät menetystä omista lähtökohdistaan selviytyen tai päätymällä systeemisiin häiriöihin. Luotetuilta läheisiltä saatu tuki auttaa arjen käytännön asioissa ja myös tunteiden säätelyssä sekä menetykseen sopeutumisen vaatimassa muuttumisessa ja menetyksen jälkeisessä henkisessä kasvussa. Sosiaalisen tuen puute taas altistaa häiriöiden kehittymiselle. Luonnollinen menetykseen sopeutuminen voi estyä, mikä johtaa suruhäiriöiden kehittymiseen. On tärkeää, että auttaja osaa erottaa milloin on kysymys ns. normaalista surusta ja milloin komplisoituneesta surusta.

Osalle surevista (arviolta 7 prosentille) kehittyy suruhäiriö. Tavallisin komplisoituneen surun muoto on pitkittyneen surun häiriö, joka on diagnoosina sisällytetty WHO:n ICD-11-tautiluokitukseen. Traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivistä kolmasosalla trauman aiheuttaja on läheisen äkillinen, traumaattinen kuolema. Jos lapsi kuolee, puolet vanhemmista kärsii niin voimakkaasti, että tarvitsisi suru- ja traumaterapeuttista apua 1,5 vuotta menetyksen jälkeen (Kristensen, Dyregrov, Dyregrov 2023). Jos lapsi tai nuori menettää vanhempansa, hän on muita suuremmassa mielenterveyshäiriöiden riskissä aikuisiässä. Erityisen tärkeää on tietää, että lasten tilanteen ymmärtämisessä ja tukemisessa läheisen kuoleman jälkeen sen, miten aikuiset käsittelevät kuolemaa perheessä, päiväkodissa tai koulussa, on havaittu vaikuttavan suruun ja menetykseen sopeutumiseen ja terveyteen.

Ohjelma

Luonnolliset surureaktiot ja menetykseen sopeutuminen, millaista tukea surevat tarvitsevat, menetykseen sopeutumisen estyminen, traumaattinen suru ja pitkittyneen surun häiriö sekä hoitomallit

• Surututkimus surevien tukemisen ja suruhäiriöistä kärsivien hoidon perustana
• Surun jatkumo normaalista surusta komplisoituneeseen suruun
• Surureaktiot ja surevien ryhmät resilienteistä kroonisesti sureviin
• Suruhäiriöt
  • Traumaattinen suru
  • Viivästynyt suru
  • Pitkittyneen surun häiriö (ICD-11 ja DSM-V-TR)
  • Erityistyypit
• Traumaattinen suru ja pitkittyneen surun häiriö lapsilla ja nuorilla
• Resilienssi- ja riskitekijät
• Rinnakkaishäiriöt: masennus, ahdistuneisuushäiriöt, traumaperäinen stressihäiriö ja unihäiriö
• Arviointi ja hoito
  • Suruneuvonta
  • Seulontakyselyt: normaalin surun reaktioitten ja pitkittyneen surun häiriön itsearviointikyselyt
• Suruhäiriöiden psykoterapeuttinen hoito
  • Traumaattisen surun terapia: traumakeskeisen kognitiivisen terapia ja EMDR
  • Pitkittyneen surun häiriön terapia: Prolonged Grief Disorder Therapy ja EMDR

Hinta

240 € sisältäen sähköisen materiaalin

Soili Poijula

Soili Poijula on aloittanut työnsä surevien auttajana sekä auttamisen ja hoidon kehittäjänä valtakunnallisessa itsemurhien ehkäisyprojektissa (1986–1996) itsemurhan tehneiden perheenjäsenten kenttähaastattelijana ja heitä hoitaneena psykologina. Itsemurhan tehneiden omaisten ja muiden läheisen traumaattisesti menettäneiden avuntarpeeseen yksi vastaus oli 1990-luvulla kehitetty kriisityö. Soili Poijula toimi paikallisen kriisiryhmän vetäjänä vuosina 1991–1993. Kriisityön kehittämistarpeeseen liittyen hänen suunnitelmansa ja aloitteestaan perustettiin Traumaterapiakeskus, jota hän johti vuosina 1994–2000. Vuodesta 2000 hän on työskennellyt perustamassaan Oy Synolon Ltd – Suomen Traumaterapiakeskus yrityksessä. Psykoterapeuttina hän on hoitanut niin traumaattisesta surusta kuin pitkittyneen surun häiriöstä kärsineitä lapsia, nuoria ja aikuisia sekä perheitä.

Poijula on tehnyt tutkimuksen itsemurhan tehneiden lasten ja nuorten koulutovereiden traumaattisesta surusta ja koulun selviytymistä tukevista interventioista. Sosiaali- ja terveysministeriölle hän on suunnitellut ja tehnyt Myyrmannin pommiräjähdyksen uhrien omaisten tutkimus- ja hoitoprojektin (julkaistu vuonna 2004) sekä tutkimuksen henkirikosuhrien perheenjäsenten selviytymisestä, mielenterveydestä ja kokemuksista tuesta ja palveluista (julkaistu vuonna 2010). Hän on ollut asiantuntijana Hoitotieteen tutkimussäätiön (2018) Äkillisesti kuolleen henkilön läheisten tukemisen suositusten tekemisessä. Hänen tietokirjansa Surutyö (2002) oli pitkään ainoa suomalainen tietokirja surusta. Lapsen surusta hän on kirjoittanut vuonna 2016 julkaistussa Lapsi ja kriisi -tietokirjassaan. Poijula on myös yksi juuri julkaistun kirjan How to Grieve What We´ve Lost kirjoittajista (2024).

Poijula on tuonut Suomeen EMDR- eli silmänliiketerapian jo 1990-luvulla ja lasten, nuorten ja vanhempien trauman ja traumaattisen surun Teaching Recovery Techniques- intervention 2000-luvun alussa (Itla, Kasvun tuki, arvio vaikuttavuudesta). Lasten, nuorten ja vanhempien trauman ja traumaattisen surun traumakeskeisen kognitiivisen käyttäytymisterapian (TF-CBT) hoitomallia Soili Poijula on käyttänyt työssään ja kouluttanut yli vuosikymmenen ajan. Pitkittyneen surun häiriö on suhteellisen tuore diagnoosi, mutta sen hoitoon on kehitetty lyhytpsykoterapiamalleja ja käytetty myös EMDR- eli silmänliiketerapiaa (Duodecim 2020;136(17):1889-94).